Skeleton

Skeleton eli mahakelkkailu oli alun perin laji, jota harrastettiin vain yhdellä paikkakunnalla, Sankt Moritzin kuuluisalla Cresta Run -radalla. Se kuuluikin mitalilajina ohjelmaan Sankt Moritzin olympiakisoissa sekä 1928 että 1948. Laji alkoi 1970-luvulta lähtien levitä myös muualle maailmaan, ja ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin vuonna 1982. Olympialajiksi skeleton palasi Salt Lake Cityn kisoissa 2002, ensimmäisen kerran myös naisten kilpailuna. Laji kuuluu Kansainvälisen rattikelkkailuliiton FIBT:n alaisuuteen. Suomessa sitä hallinnoi Bob- ja Skeletonliitto, josta tuli Suomen Olympiakomitean jäsenliitto vuonna 1993. Suomalaisia laskijoita ei olympiakisoihin ole toistaiseksi osallistunut.