Eero Lehtonen voitti viisiottelun kultamitalin sekä Antwerpenissä 1920 että Pariisissa 1924. Antwerpenissä häntä säesti pronssilla Suomen yleisurheilijoiden myöhempi päävalmentaja Hugo Lahtinen.
Kymmenottelun toistaiseksi ainoa suomalainen olympiavoittaja on Paavo Yrjölä, joka voitti kultamitalin Amsterdamissa 1928. Hopeaan sai tuolloin kuten neljä vuotta myöhemmin Los Angelesissäkin tyytyä Akilles Järvinen, joka nykyisen pistelaskujärjestelmän perusteella olisi kummallakin kertaa ottanut kultaa. Lisää olympiamitaleita ei Suomen ottelijoille ole tämän jälkeen suotu. Myöhempien aikojen parhaat kymmenottelun olympiasaavutukset ovat olleet Torbjörn Lasseniuksen (1956) ja Markus Kahman (1960) seitsemännet sijat.
Naisten viisiottelu otettiin olympiaohjelmaan Tokiossa 1964 ja korvattiin seitsenottelulla Los Angelesissä 1984. Suomalaisia naisottelijoita on osallistunut kaikkiin olympiakisoihin vuodesta 1988 lähtien. Paras saavutus toistaiseksi on Tiia Hautalan kahdeksas sija Sydneyssä 2000.


