Suomen Olympiakomitea

Nykyaikainen viisiottelu

Suomi lähetti ensi kerran edustajia olympiakisojen nykyaikaiseen viisiotteluun jo vuonna 1920. Emil Hagelberg sijoittuikin Antwerpenissä seitsemänneksi. Ensimmäisen mitalin, joukkuekilpailun pronssin, Suomi voitti kotikisoissa 1952, jolloin kilpailupaikkana toimi Hämeenlinna. Parhaimpaan olympiamenestykseensä suomalaiset viisiottelijat ylsivät Melbournessa 1956, josta kotiin tuomisina oli kolme mitalia. Paras suomalaisottelija molemmissa kisoissa oli Olavi Mannonen, jonka yhteissaaliiksi tuli yksi olympiahopea ja kaksi pronssimitalia. Suomi saavutti joukkuepronssia vielä Münchenissä 1972, mutta sen jälkeen ei menestystä ole tullut. Suomalaisia viisiottelijoita ei ole nähty olympiakisoissa vuoden 1984 jälkeen.

SUOMEN OLYMPIAMITALIT:

0 kultaa, 1 hopea, 4 pronssia

Nykyaikainen viisiottelu on olympialiikkeen isän paroni Pierre de Coubertinin keksintö. Antiikin olympiakisoissa kilpailtiin viisiottelussa, jonka lajeja olivat pikajuoksu, pituushyppy, kiekonheitto, keihäänheitto ja paini. Coubertin kehitti tämän sijalle ”nykyaikaisen” kilpailulajin, jonka oli tarkoitus mitata ratsuväkisotilaan tarvitsemia taitoja. Osalajeiksi tulivat ratsastus, miekkailu, pistooliammunta, uinti ja maastojuoksu. Nykyaikainen viisiottelu tuli paronin ehdotuksesta mukaan olympiakisoihin Tukholmassa 1912. Vuosina 1952–92 olympiaohjelmaan kuului myös joukkuekilpailu. Naiset saivat oman olympiakilpailunsa Sydneyssä 2000.

Viisiottelun kilpailutapa ja osalajien suoritusjärjestys on muuttunut olympiahistorian aikana useaan kertaan. Gundersen-menetelmä kilpailun päättävässä maastojuoksussa otettiin käyttöön vuonna 1984. Vuoden 1992 kisoissa kilpailun kesto lyhennettiin viidestä päivästä neljään, ja esteratsastus sijoitettiin maastojuoksun sijaan päätöslajiksi. Vielä jyrkempi muutos tapahtui Atlantassa 1996, kun kilpailu typistettiin yhden päivän mittaiseksi. Lajien suoritusjärjestys on siitä lähtien ollut ammunta, miekkailu, uinti, esteratsastus ja maastojuoksu.