![]() |
Suomen jalkapallojoukkue osallistui olympiakisoihin ensi kerran jo Tukholmassa 1912. Suomi etenikin turnauksessa neljän parhaan joukkoon lyömällä Italian 3–2 ja Venäjän 2–1. Välierässä Iso-Britannia oli kuitenkin vahvempi maalein 4–0, ja pronssiottelu päättyi tappioon Alankomaille peräti lukemin 0–9. Tukholman olympiakisojen neljäs sija on kuitenkin yhä Suomen jalkapallon arvokisahistorian paras saavutus.
Suomi osallistui olympiakisoihin myös vuonna 1936 sekä isäntämaana 1952. Molemmat turnaukset päättyivät kuitenkin tappioon heti avausottelussa, Berliinissä Perulle 3–7, Helsingissä Itävallalle maalein 3–4. Vuoden 1960 kisoista lähtien olympiapaikoista on jouduttu kilpailemaan karsintaotteluissa. Suomi on osallistunut kaikkiin karsintaturnauksiin vuoden 1972 kilpailua lukuun ottamatta, mutta ei ole koskaan onnistunut lunastamaan niissä kisalippua.
Vuonna 1980 Suomi kuitenkin hyväksyi kutsun Moskovan kisojen jalkapalloturnaukseen, kun sen edelle karsintalohkossa sijoittuneet Saksan liittotasavalta ja Norja päättivät boikotoida kisoja. Suomi hävisi kisoissa Jugoslavialle 0–2, mutta pelasi Irakin kanssa tasan 0–0 ja voitti Costa Rican 3–0. Ottelut päättyivät kuitenkin alkulohkoon.




