« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Olympialaiset » Lontoo 2012

Lontoo 2012

Lontoo 2012 -kisauutisia »

Lontoo 2012, saavutetut paikat ja tulosrajat (tilanne 30.1.2012)

30.1.
Suomella on tällä hetkellä saavutettuna Lontoo 2012 -kesäkisoihin yhteensä 13 maakohtaista paikkaa; kuusi purjehduksessa, neljä ammunnassa, kaksi melonnassa ja yksi painissa. Henkilökohtaiset paikat on saavutettu voimistelussa ja taekwondossa.

Lontoo olympiaisäntänä osa 2/2: Lontoo 1948

28.12.2011
Lontoo tulee isännöimään Olympialaisia ensi kesänä jo kolmannen kerran. Ensimmäisen kerran Lontoo oli olympiaisäntänä olympialiikkeen alkuaikoina vuonna 1908, jolloin se sai kisat, kun Rooma ei niitä kyennyt järjestämään. Toinen isännyys siirtyi neljällä vuodella, kun toinen maailmasota siirsi Lontoolle vuodeksi 1944 myönnetyt kisat vuoteen 1948. Esittelemme lähestyvien kolmansien Lontoon Olympialaisten kunniaksi aikaisemmat kisatapahtumat, toisena vuorossa 1948 Olympialaiset.

Lontoo olympiaisäntänä osa 1/2: Lontoo 1908

27.12.2011
Lontoo tulee isännöimään Olympialaisia ensi kesänä jo kolmannen kerran. Ensimmäisen kerran Lontoo oli olympiaisäntänä olympialiikkeen alkuaikoina vuonna 1908, jolloin se sai kisat, kun Rooma ei niitä kyennyt järjestämään. Toinen isännyys siirtyi neljällä vuodella, kun toinen maailmasota siirsi Lontoolle vuodeksi 1944 myönnetyt kisat vuoteen 1948. Esittelemme lähestyvien kolmansien Lontoon Olympialaisten kunniaksi aikaisemmat kisatapahtumat, ensin 1908 Olympialaiset.

Lontoo-ohjelman urheilijanimet lisätty tukiurheilijat-sivulla

19.12.2011
Lontoo-ohjelman urheilijanimet järjestelmälajien osalta on nyt päivitetty Olympiakomitean tukiurheilijat -sivulle 8.12.2011 tehdyn tukipäätöksen mukaisesti.

Purjehduksen MM-kisoista kaikkiaan kuusi maapaikkaa Olympialaisiin

19.12.2011
Purjehduksen MM-kisoissa Australian Perthissä suomalaispurjehtijat eivät päässeet mitalisijoille tällä kertaa, mutta saavuttivat paikat ensi kesän Olympialaisiin kaikkiaan kuudessa veneluokassa. Urheilijamäärässä tämä tarkoitti paikkoja kahdeksalle urheilijalle.

RSS Lisää uutisia »

Olympic Training Camp 28.-29.9.2011

Videolle on koostettu tapahtumia 28.-29.9.2011 järjestetyltä Olympic Training Campiltä eli olympiaehdokkaiden tapaamisesta vajaa vuosi ennen Olympialaisia.


4.2.2012 klo 11:06:37