Lontoo 2012 -kisauutisia »

Kesälajien Lontoo 2012 -valmennustuet jaettiin vuodelle 2010

11.12.2009
Suomen Olympiakomitean hallitus myönsi 10.12. kokouksessaan kesälajien Lontoo 2012 -tukiohjelman järjestelmä- ja huippuyksilötuet vuodelle 2010. Samalla tarkistettiin nimettyjen olympiaurheilijoiden listat. Tukea jaettiin kaikkiaan 948 000 euroa, joista 850 000 järjestelmälajeille ja 98 000 huippuyksilöille. Lontoo 2012 –kisoihin tähtäävät palloilulajit eivät olleet mukana jaossa, sillä niiden tuet päätetään joukkuepalloiluille myönnettävästä erillistuesta kevään 2010 aikana.

Kansainvälisen Olympiakomitean 121. istunto ja Olympiakongressi lähestyvät

28.8.2009
Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) jäsenet kokoontuvat lokakuun alussa Kööpenhaminaan, Tanskaan päättämään muun muassa vuoden 2016 Olympiakisojen isäntäkaupungista ja muutoksista Olympialaisten lajiohjelmaan. Istunnon välipäivinä järjestetään olympialiikkeen suurtapahtuma; Olympiakongressi, johon ottavat osaa KOK:n, kansallisten olympiakomiteoiden ja kansainvälisten lajiliittojen edustajia, urheilijoita, valmentajia, urheilulääkäreitä, olympialiikkeen yhteistyökumppaneiden ja median edustajia.

Joukkuepalloilutukea olympiamenestyksen tavoitteluun ja nuorten maajoukkueiden kehitystyöhön

27.4.2009
Suomen Olympiakomitean hallitus jakoi joukkuepalloilulajeille yhteensä 550 000 euroa vuoden 2009 kuluihin. Tukea myönnettiin kolmelle aikuisten maajoukkueelle, joilla on lähitulevaisuuden menestysodotus tähdäten Olympiakisoihin ja yhteensä kahdelle lajille nuorten maajoukkueiden kehitystyöhön, jolla tavoitellaan kehitystä lajissa pidemmällä aikajänteellä.

Purjehdus järjestelmälajina Lontoo 2012 -tuelle

27.4.2009
Lontoo 2012 -ohjelman vuoden 2009 tuista valtaosa päätettiin 4.3.2009. Nyt Olympiakomitean hallitus käsitteli vielä purjehduksen kokonaispäätöksen ja muutamien urheilijoiden osalta huippuyksilötuen myöntämisen. Purjehdukselle myönnettiin järjestelmätukena 80 000 euroa vuoden 2009 kuluihin ja huippuyksilötuelle nostettiin melojat Mika Hokajärvi ja Kalle Mikkonen. Molemmat melojat saavat 5000 euron tuen. Näiden päätösten täydentämänä Lontoo 2012 -tukiohjelmasta on jaettu vuodelle 2009 yhteensä 755 000 euroa kesäyksilölajien tukemiseen kohti Lontoota.

Ensimmäiset Lontoo 2012 -tukiohjelman päätökset linjaavat koko olympiadin tukia

4.3.2009
Lontoo 2012 -tukiohjelman ensimmäiset tukipäätökset tehtiin. Suomen Olympiakomitean hallituksen tukipäätös koskee vuotta 2009, mutta samalla se linjaa koko alkaneen olympiadin tukisummia. Järjestelmätukea saa varmuudella neljä lajia; yleisurheilu (heitot, kestävyyslajit ja hypyt), ammunta, paini ja judo. Purjehduksen osalta tukipäätöstä ei vielä tehty vaan valmistelua jatketaan edelleen. Huippuyksilötuelle on tällä hetkellä nimetty seitsemän urheilijaa, jotka ovat viidestä eri lajista. Lontoo 2012 -ohjelman tukibudjetti vuoden 2009 osalle on 760 000 euroa. Lontooseen paikkoja tavoittelevien palloilulajien tuet päätetään osana palloilulajien erityistukea huhtikuussa 2009.

Lisää uutisia »