PARIISI 1924

  • 5.–27.7.1924 (kilpailuja ajalla 4.5.–27.7.)
  • 131 virallista kilpailulajia
  • 3069 kilpailijaa 44 maasta
  • Suomen joukkue: 131 urheilijaa, joista 120 osallistui virallisiin kilpailulajeihin. Lisäksi yksi osallistuja taidekilpailuissa.

Suomen olympiaurheilun suuruudenaika huipentui Pariisin kisoihin. Kansakuntien välisessä mitalivertailussa ehti Suomen edelle kiistatta vain Yhdysvallat. Kultamitaleita voitettiin yksi vähemmän kuin Antwerpenissä, mutta 37 mitalin kokonaissaalis oli Suomen olympiahistorian suurin. Suomalaiset kestävyysjuoksijat veivät kaikki jaossa olleet kahdeksan kultamitalia 1500 metriltä maratonille. Paavo Nurmi voitti viisi kultaa, Ville Ritola yhteensä kuusi mitalia – molemmat ylittämättömiä tekoja yleisurheilun historiassa. Veteraani Albin Stenroosin maratonvoitto kruunasi Suomen juoksumenestyksen. Jonni Myyrä uudisti kultamitalinsa keihäässä ja Eero Lehtonen viisiottelussa. Suomi hallitsi edelleen myös olympiamolskia: 12 kreikkalais-roomalaisen tyylin painijasta kymmenen saavutti mitalin. Palkintoja tuli myös ammunnasta ja purjehduksesta. Perinteisten menestyslajien ohella Suomi osallistui Pariisin kisoissa sellaisiinkin kilpailuihin, joista ei kunniaa vielä ollut luvassa, kuten maantiepyöräilyyn sekä ensi kerran tennikseen.

Mitalitaulukko

KHPYht.
1USA45272799
2Ranska14151241
3Suomi14131037
4Iso-Britannia9141235
5Italia83516
6Sveitsi781025
7Norja52310
8Ruotsi4131229
9Alankomaat41611
10Belgia37313
11Australia3126
12Tanska26311
13Unkari24410
14Jugoslavia2002
15Tšekkoslovakia14510
16Argentiina1326
17Viro1146
18Etelä-Afrikka1113
19Luxemburg1102
20Uruguay1001
Kreikka1001
22Kanada0314
Itävalta0314
24Puola0112
Irlanti0112
26Uusi-Seelanti0011
Japani0011
Haiti0011
Portugali0011
Romania0011
Monaco0011

Sisältää taidekilpailut.

Taidekilpailut

KHPYht.
Luxemburg1102
Ranska1023
Kreikka1001
Tanska0112
Irlanti0112
Iso-Britannia0101
Unkari0101
Monaco0011
Alankomaat0011
 
Paavo Nurmi ja Ville Ritola hallitsivat kestävyysjuoksua 1920-luvulla. Pariisissa 1924 Nurmi voitti viisi kultaa ja Ritola puolestaan kuusi mitalia.
(Suomen Urheilumuseo)

SUOMALAISMITALISTIT

1924 Pariisi14 kultaa
13 hopeaa
10 pronssia
Kultaa:
1500 mPaavo Nurmi
5000 mPaavo Nurmi
10 000 mVille Ritola
MaratonAlbin Stenroos
3000 m esteet Ville Ritola
MaastojuoksuPaavo Nurmi
Maastojuoksu,
joukkuekilpailu
(Paavo Nurmi,
Ville Ritola,
Heikki Liimatainen)
3000 m
joukkuejuoksu
(Paavo Nurmi,
Ville Ritola,
Elias Katz)
KeihäänheittoJonni Myyrä
ViisiotteluEero Lehtonen
Vapaapaini 56 kgKustaa Pihlajamäki
Kreikk.-room. paini 62 kgKalle Anttila
Kreikk.-room. paini 67,5 kgOskari Friman
Kreikk.-room. paini 75 kgEdvard Westerlund
Hopeaa:
5000 mVille Ritola
400 m aidatErik Vilén
3000 m esteetElias Katz
MaastojuoksuVille Ritola
KiekonheittoVilho Niittymaa
Vapaapaini 56 kgKaarlo Mäkinen
Vapaapaini 66 kgVolmar Wikström
Vapaapaini 72 kgEino Leino
Kreikk.-room. paini 58 kgAnselm Ahlfors
Kreikk.-room. paini 62 kgAleksanteri Toivola
Kreikk.-room. paini 75 kgArthur Lindfors
Kreikk.-room paini
yli 82,5 kg
Edil Rosenqvist
HaulikkoammuntaKonrad Huber
Pronssia:
10 000 mEero Berg
KolmiloikkaVilho Tuulos
Vapaapaini 66 kgArvo Haavisto
Vapaapaini 79 kgVilho Pekkala
Kreikk.-room. paini 58 kgVäinö Ikonen
Kreikk.-room. paini 67,5 kgKalle Westerlund
Kreikk.-room. paini 82,5 kgOnni Pellinen
Purjehdus, 12 jalan jollatHans Dittmar
AutomaattipistooliammuntaLennart Hannelius
Haulikkoammunta,
joukkuekilpailu
(Konrad Huber,
Robert Huber,
Werner Ekman,
Robert Tikkanen)