| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Olympiahistoria » Kisatilastot » 1906 Ateena | |
1906 AteenaATEENA 1906
Ateenassa vuonna 1906 järjestetyt olympiakilpailut eivät ole koskaan saaneet KOK:lta virallista tunnustusta. Kreikkalaiset kutsuivat kilpailuja ”toisiksi kansainvälisiksi olympiakisoiksi”, mutta jälkimaailma muistaa ne ”Ateenan välikisoina.” Ateenassa oli määrä järjestää samanlaiset välivuosikilpailut myös jatkossa, mutta vuoden 1906 kisat jäivät ainoiksi laatuaan. Suomesta matkusti Ateenaan pieni mutta vahva yhden painijan ja kolmen yleisurheilijan joukkue. Suomen ensimmäiseksi olympiavoittajaksi kruunattiin Verner Weckman, joka selätti vastustajansa painin keskisarjassa. Weckman sijoittui vielä toiseksi yleismestaruuskilpailussa, johon kelpuutettiin vain sarjaluokkien voittajat. Suomen ensimmäinen olympiamitali oli Verner Järvisen kiekonheittopronssi. Yleisurheilukilpailut toivat kuitenkin myös sarjan pettymyksiä. Järvinen jäi viidenneksi keihäänheitossa, ja kuulantyönnössä hänet hylättiin virheellisen tekniikan vuoksi, vaikka hän oli työntänyt kilpailun pisimmät kaaret. Uno Häggmanin parhaaksi suoritukseksi tuli viisiottelun 4:s sija ja Heikki Åhlmanin seiväshypyn 5:s sija. Muiden suomalaisten jo lähdettyä kisakaupungista Verner Järvinen otti kuitenkin voiton kisaohjelmaan liitetyssä ”antiikin tyylin” kiekkokilpailussa, jossa heittäjät jäljittelivät Myronin veistämän kuuluisan kiekonheittäjäpatsaan asentoa. |
|
| 4.2.2012 klo 11:50:24 | |