In English Suomeksi
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Nuorisoleiri

HELGA HIMBERG

Helga Himberg on 16-vuotias keihäänheittäjä Pohjan kunnasta Uudeltamaalta. Helga on mukana "Keihäs kohti Lontoota 2012" -projektissa. Monipuolisen liikuntataustan omaava Helga pelaa myös käsipalloa keihäänheiton lisäksi. Keväällä 2008 Helga päättää peruskoulun ja on hakeutumassa urheilulukioon. Vuonna 2007 Helga sijoittui ikäluokkansa SM-kisoissa seitsemänneksi. Urheilullisena tavoitteena hänellä on menestyä maailmanmestaruus- ja Olympiakisoissa.

MIIKA DIETRICH

Miika Dietrich on 17-vuotias ratameloja. Kotoisin Miika on Turusta ja opiskelee siellä ammatti-instituutissa. Miika saavutti vuoden 2007 ikäluokkansa SM-kisoissa neljä henkilökohtaista mitalia ja sijoittui myös aikuisten sarjoissa kymmenen parhaan joukkoon. Nuoren melojan tavoitteena on menestys maailmanmestaruus- ja Olympiakisoissa.

 

Mikä ihmeen nuorisoleiri?

Tukholman vuoden 1912 olympialaisista lähtien kesäolympialaisten yhteydessä on järjestetty nuorten olympialeiri. Perinteellä vaalitaan olympialiikkeen kasvatuksellisia arvoja ja rohkaistaan kulttuurien väliseen kanssakäymiseen.

Pekingin nuorisoleiri kestää 12 päivää ja se toteutetaan yhteistyössä Kiinan nuorisojärjestön kanssa. Leirille osallistuu noin 800 nuorta. Osallistujat ovat 16-18-vuotiaita. Ensimmäistä kertaa nuorisoleirin historiassa mukana on myös 50 erityistä tukea tarvitsevaa nuorta. Pekingin olympialeirin tunnuslauseena on "Nuoret rakentavat tulevaisuuden".

Nuorisoleirin teemoina ovat harmonia, yhteisöllisyys, kokemuksellisuus ja luovuus. Nuoret osallistujat pääsevät aistimaan olympialaisten tunnelmaa ja olympiahenkeä. Nuoret osallistuvat kisojen avajaisiin, soihtuviestiin ja erilaisiin kilpailutapahtumiin sekä vierailevat kisakylässä. Lisäksi he tutustuvat Kiinan kulttuuriin ja saavat mahdollisuuden luoda kontakteja erilaisten kulttuurien kesken.

© Suomen Olympiakomitea 2012 - Suunnittelu ja toteutus Avoine