Urheilijoiden opiskelumahdollisuudet Suomessa
Urheilun ja opiskelun yhdistämisen perustana Suomessa toimii 13 urheilulukiota ja 11 toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjää, joiden tehtävänä on tarjota aktiivisesti urheileville nuorille mahdollisuus valmentautumiseen opiskelun ohella. Näitä valtakunnallisen erityisen tehtävän saaneita oppilaitoksia kutsutaan ”urheiluoppilaitoksiksi”.
Virallisten urheiluoppilaitosten lisäksi ympäri Suomen on useita yksittäisiä lukioita ja ammattioppilaitoksia, joissa nuoren urheilijan on myös mahdollista opiskella urheilun ehdoilla. Näissä ns. "urheilupainotteisissa" lukioissa ja ammatillisista koulutusta antavissa oppilaitoksissa, joilla ei ole urheiluvalmennuksen valtakunnallista erityistehtävää, urheiluvalmennus on järjestetty koulun ylläpitäjän omalla päätöksellä niin, että valmennusta ja/tai harjoitusaikaa tarjotaan yhdessä tai useammassa lajissa opiskelun ohella oppilaitoksen tekemin järjestelyin. Oppilaitosten lajivalikoima vaihtelee monen lajin valmennusta antavasta urheilulukiosta tai -ammattioppilaitoksesta yksittäiseen lajiin erikoistuneeseen oppilaitokseen.
Urheiluoppilaitosten lisäksi luokaton lukio ja jaksojärjestelmään siirtynyt ammatillinen koulutus antavat urheilijalle hyvät mahdollisuudet suorittaa urheilun ohella ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto. Molemmat tutkinnot antavat jatko-opiskeluoikeuden korkea-asteelle eli ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisäksi toiseen asteen tutkinto on mahdollista suorittaa oppisopimuskoulutuksena, jolloin opiskelu voidaan kokonaan räätälöidä urheilevan opiskelijan tarpeiden mukaan.
Korkea-asteella urheiluoppilaitosten kaltaista järjestelmää ei ole, mutta viime vuosina suuriin opiskelukaupunkeihin on perustettu yhteistyöverkostoja, ns. urheiluakatemioita, joiden keskeisenä tehtävänä on tukea urheilijoiden kouluttautumista korkea-asteen opinnoissa. Urheilijoiden kannattaa käyttää myös avoimen yliopiston opetustarjontaa hyväksi.
Myös urheiluopistot tarjoavat joustavia opintokokonaisuuksia urheilijoille.
Päivitetyt tiedot urheilijoiden koulutusvaihtoehdoista Suomessa löytyvät ”Nuoren urheilijan ura –oppaasta.
Valtakunnalliset urheiluoppilaitokset
Urheilulukiot (13)
Urheilulukiokokeilu käynnistyi maassamme vuonna 1986 kuudessa lukiossa. Vuonna 1990 kokeiluun tuli mukaan kuusi uutta lukiota. Kokeilusta saadut hyvät tulokset sekä opiskelun että urheiluvalmennuksen osalta puolsivat toiminnan vakinaistamista. Vuonna 1994 Opetusministeriö vahvisti 12 lukiolle valtakunnallisen erityis(urheilulukio)tehtävän. vuonna 2007 joukkoon liittyi Pohjois-Haagan yhteiskoulu.
Valmennustoiminnan laadusta vastaavat valtakunnalliset lajiliitot ja toimintaa koordinoi valtakunnallinen seurantaryhmä Suomen Olympiakomitean johdolla.
Urheilulukioissa opiskelee n. 1800 nuorta urheilijaa yli 40 urheilulajista.
- Kerttulin lukio (ent. Aurajoen lukio) Turku
- Kastellin lukio Oulu
- Kuopion klassillinen lukio Kuopio
- Kuortaneen lukio Kuortane
- Mäkelänrinteen lukio Helsinki
- Ounasvaaran lukio Rovaniemi (esite)
- Pohjois-Haagan yhteiskoulu, Helsinki
- Porin suomalaisen yhteislyseon lukio, Pori
- Salpausselän lukio Lahti
- Sammon keskuslukio Tampere
- Sotkamon lukio Sotkamo
- Voionmaan lukio Jyväskylä
- Vörå samgymnasium Vörå, Vöyri
Erityisen tehtävän saaneet urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät (11)
Urheilijoiden ammatillisen koulutuksen kokeilu alkoi v. 1986 neljässä ammattioppilaitoksessa ja v. 1990 toiminta vakinaistettiin. Opetusministeriö määräsi 1.1.2001 alkaen kymmenelle koulutuksen järjestäjälle erityisen koulutustehtävän urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen järjestämiseksi. Vuonna 2006 erityisen koulutustehtävän sai Liikuntakeskus Pajulahti.
- Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto, Kotka, Hamina
- Helsingin tekniikan alan oppilaitos Helsinki
- Hyria Koulutus Oy, Hyvinkää, Riihimäki
- Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
- Koulutuskeskus Salpaus: Lahti, Heinola, Nastola, Orimattila
- Liikuntakeskus Pajulahti: Nastola
- Oulun seudun ammattiopisto: Oulu, Kempele, Liminka, Muhos
- Pirkanmaan ammattiopisto: Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Ylöjärvi, Virrat
- Savon ammatti- ja aikuisopisto Kuopio, Iisami, Juankoski, Leppävirta, Muuruvesi, Suonenjoki, Toivala, Varkaus
- Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemi
- Turun ammatti-instituutti – Åbo Yrkesinstitut Turku
Lomake täytetään ohjeiden mukaisesti ja lähetetään yhteishaun loppuun mennessä (15.3.2013) sähköisen haun (www.haenyt.fi) tulosteessa olevaan oppilaitoksen osoitteeseen tunnuksella "Urheiluoppilaitoshaku" . Mukaan liitetään kopio yhteishaun hakemuksesta.
Lisäksi tarkista kunkin oppilaitoksen internetsivuilta tiedot mahdollisista muista tarvittavista liitteistä ja valintatesteistä.
| Urheiluoppilaitosten hakulomake 2013.pdf (60 kB) Yhteishaun liitelomake haettaessa kaikkiin erityisen tehtävän urheilulukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin (joustava valinta, perusteena urheilijan ammatillinen koulutus). |
|
| Idrottarens infoblankett svensk 2013.pdf (68 kB) |
Aikataulu:
Hakuaika toisen asteen koulutukseen alkaa 25.2 ja päättyy 15.3.2013 (klo 16:15 mennessä)
Urheilijoiden tiedot lajiliitoille 29.3.2013
Lajiliittojen pisteytykset takaisin kouluille 17.4.2013
Pääsy/soveltuvuuskokeet pidettävä 22.4.-24.5.2013
Oppilaitokset ilmoittavat valintojen tulokset hakijoille aikaisintaan 13.6.2013
Opiskelupaikka vahvistettava 27.6.2013 mennessä.
Urheiluopistot
Urheiluopistojen koulutustarjonnasta löytyy useita urheilijoille sopivia opintokokonaisuuksia. Monet urheiluopistot ovat mukana myös urheiluakatemiaverkostossa.
- Eerikkilän Urheiluopisto
- Itä-Suomen Liikuntaopisto
- Kisakallion Urheiluopisto
- Kuortaneen Urheiluopisto
- Lapin Urheiluopisto
- Liikuntakeskus Pajulahti
- Solvalla Idrottsinstitut
- Suomen Urheiluopisto
- Tanhuvaaran Urheiluopisto
- Urheiluopisto Kisakeskus
- Varalan Urheiluopisto
- Virpiniemen Liikuntaopisto
- Vuokatin Urheiluopisto
Urheilijoille räätälöityä toisen asteen ammatillista koulutusta tarjoavat Liikuntakeskus Pajulahti (urheilijoille suunnattu liikunnanohjauksen perustutkinto, Urheilija LPT) ja Suomen Urheiluopisto (urheilijoille suunnattu liikunnanohjauksen perustutkinto monimuotokoulutuksena tai kokopäiväopiskeluna. Monimuoto-opinnoissa erilliset koulutukset talvilajien ja kesälajien ammattiurheilijoille.)


