Opinto- ja uraohjaus
Moni urheilija on joutunut omakohtaisesti kokemaan, kuinka vaikeaa on sovittaa yhteen täysipainoinen valmentautuminen ja opiskelu tai työssä käyminen. Intensiivinen harjoittelu, kilpailu- ja leirimatkat sekä monien muiden urheiluun liittyvien asioiden hoitaminen usein vaikeuttavat siviiliuran rakentamista. Huipulle tähtäävä ja jo huipulla oleva urheilija tarvitseekin tukea siviiliuran luomisessa. Lisäksi huippu-urheilija tarvitsee tukea myös urheilu-uran päättyessä.
Urheilijoiden opinto- ja uraohjauksen tavoitteena on, että lahjakkaalla urheilijalla olisi mahdollisuus kehittyä ja menestyä urheilijana, opiskella joustavasti valmentautumisen ohella ja siirtyä edelleen työelämään urheilu-uran aikana tai sen jälkeen. Tämän tavoitteen toteutuminen edellyttää, että opiskeluun, työllistymiseen ja muuhun elämänuraan liittyvät tarpeet huomioidaan kokonaisvaltaisesti osana urheilijan valmennusprosessia.
Huippu-urheilujärjestelmä kantaa vastuuta urheilijoista
Kilpa- ja huippu-urheilijoiden urasuunnitteluun ja kouluttautumiseen urheilu-uran aikana on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota. Huippu-urheilujärjestelmä haluaa kantaa vastuuta urheilijasta kokonaisvaltaisesti ja edistää urheilijoiden kouluttautumista ja työllistymistä urheilu-uran aikana ja sen jälkeen.
Suomessa huippu-urheilijoiden kouluttautumisen ja urasuunnittelun valtakunnallisesta koordinaatiosta ja kehittämistyöstä vastaa Suomen Olympiakomitea yhteistyössä muiden urheilujärjestöjen, oppilaitosten, opetusministeriön ja Opetushallituksen sekä tietysti urheilijoiden ja valmentajien kanssa.
Olympiakomiteassa on vuoden 2001 syksystä asti toiminut päätoiminen huippu-urheilijoiden opintokoordinaattori, jonka tehtävänä on auttaa urheilijoita yhdistämään täysipainoinen harjoittelu ja opiskelu. Henkilökohtaista opintojen ohjausta tarjotaan Olympiakomitean ja Paralympiakomitean tukiurheilijoille. Ohjauksen perustana ovat urheilijoiden täyttämät opiskelusuunnitelmat sekä urheilijoiden ja valmentajien yhteydenotot. Sisällöltään urheilijoiden opintojen ohjaus on vaihtelevaa: yhden urheilijan kanssa suunnitellaan koko opintopolkua, toiselle riittää hakuajoista muistuttaminen ja kolmas kaipaa vahvistusta ja sparrausta omille suunnitelmilleen. Ohjauksen tavoitteena on auttaa urheilijoita valmentautumisen ja opiskelun yhteensovittamisessa parhaalla mahdollisella tavalla.
Olympiakomitean ja Adeccon yhteistyö
Urheilijoiden sekä myös valmentajien työllistymistä ja urasuunnittelua tuetaan Olympiakomitean ja Adecco Finland Oy:n yhteisen Huippu-urheilijoiden Uraohjelman (Athlete Career Program, ACP) kautta. Yhteistyö perustuu ei-kaupalliseen sopimukseen. Ohjelman käytännön toteutuksesta vastaa Adeccon palveluksessa työskentelevä projektipäällikkö yhteistyössä Olympiakomitean opintokoordinaattorin kanssa. Ohjelman kohderyhmänä ovat Olympiakomitean tukijärjestelmien piirissä olevat yksilö- ja joukkuelajien urheilijat ja valmentajat sekä myös urheilu-uransa jo päättäneet huippu-urheilijat. Ohjelma sisältää henkilökohtaista työnhakuohjausta, ominaisuuksien kartoitusta ja uravalmennusta sekä ns. uraseminaareja, joissa käsitellään urheilijan työnhakuun, työllistymiseen ja urasuunnitteluun liittyviä aiheita ja annetaan käytännön ”työkaluja” ja toimintamalleja.
Lisätietoa ohjelmasta saat "Ura- ja työhönohjaus".
Urheilijoille pyritään tarjoamaan ja räätälöimään erilaisia vaihtoehtoja, mutta samalla heiltä myös vaaditaan omaa panostusta ja sitoutumista. Valtion urheilija-apurahaa nauttivat urheilijat sitoutuvat valmentautumissopimuksen kautta laatimaan koulutus- ja elämäurasuunnitelman urheilu-uraa ja sen jälkeistä elämää varten. Myös Olympiakomitean valmennustukea saavat urheilijat sitoutuvat valmennustukisopimuksen kautta tekemään vastaavan suunnitelman.



