Opetus- ja kultuuriministeriön myöntämä urheilija-apuraha on tarkoitettu urheilijoille, jotka sitoutuvat pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmentautumiseen ja joilla arvioidaan olevan menestymismahdollisuuksia tulevissa urheilun kansainvälisissä arvokilpailuissa.
Apurahan saamisen edellytyksenä on se, että urheilijalla on henkilökohtainen valmentaja.
15 000 euron suuruiset valmennus- ja harjoitteluapurahat on tarkoitettu ehdottomalla kansainvälisellä huipulla oleville yksilölajien urheilijoille, ovat pääsääntöisesti oman lajinsa Euroopan rankingissa 10 parhaan joukossa ja/tai joilta odotetaan mitalisijaa tulevissa olympiakisoissa ja paralympiakisoissa, muiden kuin olympia- ja paralympialajien osalta maailmanmestaruuskilpailuissa tai vastaavissa.
7 500 euron suuruiset valmennus- ja harjoitteluapurahat on tarkoitettu sellaisille lahjakkaille yksilölajien nuorille urheilijoille, jotka ovat jo kohtuullisesti menestyneet aikuisten kansainvälisissä arvokilpailuissa tai tasoltaan vastaavissa muissa kilpailuissa ja jotka arvioidaan tulevaisuuden mitaliehdokkaiksi. 7 500 euron apuraha voidaan myöntää myös erityisen lahjakkaille nuorille urheilijoille, vaikka heillä ei vielä olisikaan menestystä aikuisten kansainvälisissä arvokilpailuissa.
Lähde: OKM:n ohjeet urheilijoille tarkoitettujen verottomien valtion valmennus- ja harjoitteluapurahojen hakemisesta ja myöntämisestä vuodeksi 2012. Ohje konaisuudessaan OKM:n sivuilla >>


