Olympiakomitea listasi huippu-urheilun kannalta merkittävimmät rakentamishankkeet
27.10.2009
|
Suomen Olympiakomitean hallitus on opetusministeriön pyynnöstä tehnyt prioriteettilistan suomalaisen huippu-urheilun kannalta veikkausvoittovaroin tuettavista rakentamishankkeista vuosina 2010-2014. Tärkeimpinä hankkeina pidetään Olympiastadionin perusparannusta, Jääurheilun monitoimihallia Helsingin Myllypuroon ja Lahden urheilukeskuksen kehittämistä. Olympiakomitea on käyttänyt listauksensa pohjana seuraavia perusteita: - aikaisemman rahoitussuunnitelman toteutuminen Erityinen painoarvo annettiin listausta tehdessä hankkeen soveltuvuudelle valmennustoimintaan ja kansainvälisiin arvokilpailuihin sekä sen monikäyttöisyyteen. Lista on myös priorisoitu eli numerojärjestys viittaa Olympiakomitean näkemykseen hankkeen tarpeellisuudesta ja kiireellisyydestä. Suomen Olympiakomitean listaus suomalaisen huippu-urheilun kannalta merkittävimmistä valtakunnallisista rakentamishankkeista vuosina 2010–2014: 1. Olympiastadionin perusparannus |


