suurenna kuva

Artikkelisarjan kirjoittaja Kosti Rasinperä (3. vas.) esitteli suomalaisia olympiavoittajia Suomen Olympia-Akatemian istunnon osanottajille 1.12.2007. Kuva: Lehtikuva/ Pekka Sakki

Volmari Iso-Hollo 2K, 1H, 1P

Tarinat olympismista ovat rakentuneet urheilijoiden varaan. Heitä on sarjan aikaisemmissa osissa edustanut viisi olympiavoittajaa. Yhden lisää vielä tarvitsen, Volmari Iso-Hollon, keravalaisen olympiavoittajan, joka saavutti kultaa 3000 m estejuoksussa 1932 ja 1936. Hän julkaisi paljon huomiota osakseen saaneen kirjan ”Mailista maratoniin. Mitä nuoren urheilijan on opittava ja vanhan tiedettävä” vuonna 1937.

Tuo kirjansa, jonka hän kirjoitti alle 30 vuoden iässä, tarjoaa vielä tänäkin päivänä ajattelemisen aihetta. Siinä on koottuna hänen kokemuksiaan urheilijan valmentautumisesta, kilpailuihin valmistautumisesta ja ravinnosta, mutta myös muusta, kuten työn ja sivistysharrastusten merkityksestä. Sellaista siinä on, jota urheilijan uraa aikovan oli hänen mielestään syytä tietää.

Kirjan, jossa on sivuja 191, viimeistä edellisen luvun otsikko on ”Elämänilon oppi”. Siitä aivan lopuksi pari lainausta:

- Tee työtä luodaksesi itsellesi parempi olotila. Olet nuori ja mietit mille alalle ryhtyä. Kun myös olet urheilija, niin sinun on sovitettava – ja väkisin pantava sopimaan! - urheilusi ja arkipäiväinen toimesi onnekkaasti yhteen. Älä ensinkään epäile sitä, etteivät ne muka sovi yhteen. Ne sopivat kunhan vain niin olet päättänyt ja miettinyt.

- Urheilijan jos kenenkään on oltava rohkea! Rohkeus on sitä, että osaa tehdä hyviä suunnitelmia ja sitkeästi, vastuksia pelkäämättä, panna täytäntöön sen, minkä on kerran hyväksi nähnyt.

- Urheilijan pitää olla iloinen. Elämäniloinen urheilija menestyy myöskin käytännöllisissä toimissaan parhaiten. Miksi surra olemattomia asioita ja sellaisia seikkoja, joissa ei ole mitään murehdittavaa. Jos ympärilläsi on kateita ihmisiä, niin älä heistä välitä, sillä sellaiset menettävät ennen pitkää kaiken merkityksensä. He ovat perikadon ja maailmanlopun ihmisiä!

Volmari Iso-Hollo oli ammatiltaan kirjaltaja ja juoksijana ”juoksuratojen gentlemanniksi” kutsuttu. Berliinin -36 kisoissa hän oli parhaimmillaan:

”Hän juoksi kuin raikas aamutuuli kasteisen niityn yli…”, selosti Martti Jukola.

Poikasena tapasin hänet, kun hän kilpaili Kuortaneen juhannuskisoissa ystävänsä suurjuoksija Kauko Pekurin kutsumana. Hän oli helposti lähestyttävä, ja missä liikkuikaan, aina iloista mieltä herättävä suomalainen urheilija. Saavutuksiltaan hän oli kaksinkertainen olympiavoittaja, hopea- ja pronssimitalisti ja maailmanennätysten murskaaja (7). Jo parhaina vuosinaan kärsi reumasta, sairaudesta, joka johti lopulta kuolemaan juhannuksen tietämissä 1969 vain 62 vuoden iässä.

En ole kasannut tarinoita näihin artikkeleihini niistä hienoista julkaisuista, joita kirjahyllyssäni on. Olen tunnettujen urheilijoiden esimerkin kautta yrittänyt sanoa, miten ja missä se minun mielestäni kaikkein puhuttelevin olympismi ilmenee.

Tuskin kukaan heistä tunsi kovin tarkoin koko ”olympismi” -sanaa. Sille he ovat kuitenkin katetta ja sisältöä antaneet, sen mukaisesti eläneet yhtälailla urheilijakavereittensa porukassa kuin julkisuuden ja aikansa suuren yleisön silmien edessä.

Nykypäivän urheilijan sanotaan elävän monien paineiden alaisena. Niistä Suomen huippu-urheilun strategiassa sanotaan mm:

”Huippu-urheiluun liittyvät jatkuva tulosten parantamisen ja kehittymisen vaatimus sekä taloudelliset arvot aikaansaavat jännitteitä ja ristiriitoja urheilun ja perusarvojen välillä.”

Tähän lisään vain urheiluväen uskon siihen, että rehellinen suomalainen urheilija näissäkin oloissa kyllä pärjää.

Näkökulmia olympismiin –artikkelisarjan on kirjoittanut Olympiakomitean pitkäaikainen pääsihteeri Kosti Rasinperä. Tämä on sarjan viimeinen osa.